Nyt taitaa kasvu tehdä tehtävänsä ja enää ei tämä elämä niin loisteliasta olekaan. Miehen loma alkoi kaksi viikkoa sitten ja tänään loppuu. Onneksi on ollut toinen tässä matkalla. Monet ovat puhuneet 4kk hulinoista ja niistä tämä kaiketi voi johtuakin. Toivottavasti olisi ohimenevää. Mikä meillä on sitten muuttunut. Alkuunsakin imetys, jonka kanssa helppous oli alussa kaukana ja monta kertaa olin jo luovuttamassa. Nyt ilokseni voin kuitenkin sanoa ylpeällä rintaäänellä, että 3kk ollaan menty osittaisella imetyksellä ja korviketta on 2 viikon iästä saatu pieniä määriä äidinmaidon rinnalla. Nyt menee max kaksi 2dl tuuti purkkia/pv. En luovuttanut!!! Imetys onnistuu vaihtelevasti, äitiä olis niin kiva vaan tuijotella ja hymyillä pitkät päivät, vaikka sinne masuunkin pitäis jotain saada. Sit otetaan pieni hörppy ja taas hymyillään ja taas hörppy. Monista tämä saattaa kuullostaa ihanalta. Mutta tämmöisen äidin, joka sairaalasta lähtien on ollut huolissaan siitä saako tyttö tarpeeksi maitoa masuunsa rankan painonlaskun jälkeen, se saa huolesta taas sekaisin. Meidän alku oli todella kankeaa ja hankalaa ja sairaalasta samalla pelotti lähteä kotiin ja samalla se tuntui mahtavalta. Noh lyhyesti sanottuna en ollut alkuunsakaan tyytyväinen kätilöopiston sairaalana perheosaston käytäntöihin ja toimintatapoihin. Jääköön se tarina nyt vielä kirjoittamatta tällä erää. Toisaalta mietin, että kai se vauva itkulla ilmoittaa mikäli nälkä olisi niin kova, eikä tarpeeksi olisi saanut. Välillä on kuitenkin vaikea tunnistaa itkuja. Ei se ei ole helppoa, vaikka omaan rakkaaseen lapseen on tutustunut jo yli 3kk ajan.
Toinen asia on nämä yöunet ja päiväunet. Nyt meillä selkeästi ollaan väsyneempiä päivällä ja nukutaan niitä päiväuniakin. Tänään jopa huikeat yhteensä yli 3 tuntia. Yöunille yritettiin jo 19 aikaan ja lopulta nukahti joskus 21, tää mamma meni myös samaan aikaan, jotta edellisyön 3h yöunet olis tällä kertaa pidemmät. Meinasi kuulkaa itku tulla kun juuri kun sain itse unen päästä kiinni, niin eiköhän hän herännyt. Onneksi mies tuli hoitamaan ja sain nukkua. Pisin pätkä oli sitten tytöllä 6 tuntia. En tiedä onko muilla samaa, mutta itse on todella vaikea nukahtaa. Päässä miettii kokoajan, että entä jos se nyt herää. Miettii, että olisi helpompi valvoa se puolitunti/tunti ja syöttää ja mennä nukkumaan josko se sitten nukkuisi pitkän pätkän. Vaikeinta on herätä tunnin/kahden tunnin päästä.
Ehkä näihin ajatuksiin on hyvä lopettaa. Kello on jo pian 22 ja koskaan ei tiedä kauan sitä unta saa omaan palloonsa taas ladattua. Päätteeksi ihana unikuva murusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti